Referenssit
-
Lieksan Laatuherkut Oy
-
Tiiminne jäsen - ulkoistuspalvelu

Mikasta on ollut paljon apua päätöksentekoon, sekä ihan konkreettiseen tekemiseen ja suunnitteluun

"Kirkastimme yhdessä Mikan kanssa strategiaa, toiminta-ajatusta ja visiota."
Lieksan Laatuherkut Oy

Asiakas:

Lieksan Laatuherkut Oy valmistaa kylmäsäilytettäviä tuore-elintarvikkeita, kuten puuroja, luomujuuressoseita, maustevoita, sulatejuustoja
ja pashoja sesonkina. Käytämme tuotteissa laadukkaita ja mahdollisimman pitkälle kotimaisia raaka-aineita, joista osa tulee meille lähialueen tuottajilta.

Vuotuinen tuotantokapasiteettimme on noin 3,5 miljoonaa kiloa. Tästä suurimman osan muodostavat private label -tuotteet ja sopimusvalmistustuotteet. Isohkosta kokonaisvolyymista huolimatta pystymme valmistamaan myös pieniä, muutaman sadan kilon tuote-eriä. Käytämme valmistuksessa perinteisiä menetelmiä, mutta haemme tehokkuutta automaatiosta.

Toimintamme alkoi vuonna 1994 Lieksanjoen varrella samalla paikalla, jolla osuusmeijeri oli toiminut vuodesta 1905 lähtien. Aluksi valmistimme meijerituotteita pääosin Valiolle, mutta rinnalle alkoi pian tulla omia tuotteita ja sopimusvalmistusta. Vuonna 2004 tapahtuneen sukupolvenvaihdoksen jälkeen tuotevalikoimamme laajeni puolivalmisteisiin.

Tulevaisuudessa panostamme entistä vahvemmin sopimusvalmistukseen. Kumppanina olemme nopea ja joustava: pystymme vastaamaan ketterästi asiakkaan tarpeisiin. Kehitämme myös edelleen omalla merkillä tuotteita vähittäiskauppaan. Olemme investoineet vihreään ja paikalliseen energiaan ja olemme suurin osakas Pielisen Bio Oy:ssa, joka tuottaa biokaasua korvaten kevyen polttoöljyn energialähteenä.  

Tarpeen kuvaus

Lieksan Laatuherkut on pitkään toiminut yritys ja vakiinnuttanut asemansa mm. puurojen valmistajana, mutta myös perinteisen pashan tekijänä. Muita tuotteita ovat erilaiset kasvipohjaiset soseet, jälkiruuat sekä maustevoit.

Sopimusvalmistus on ollut pitkään osa Lieksan Laatuherkkujen liiketoimintaa.

Vuonna 2022 oli kuitenkin tultu siihen pisteeseen, että yrityksen strategia oli tarkasteltava uudelleen. Tavoitteena oli kannattava ja hallittu kasvu paitsi omissa tuotteissa, mutta myös selkeästi parantaa asemia sopimusvalmistajana. Omat resurssit kaiken arjen pyörityksen lomassa eivät riittäneet ja oli aika hankkia ulkopuolista apua strategiatyöhön. Strategia poiki uudet nettisivut ja sähköisen esitteen, tarjouspohjat, ja useita kehittämistoimenpiteitä. Tästä alkoi Inpackin ja Lieksan Laatuherkkujen hedelmällinen yhteistyö.

Lieksan Laatuherkut Oy

Ratkaisu:

Uusi strategia.

Suomen markkinat ovat rajalliset, mutta kuitenkin sieltä löytyy tiettyjä markkina-aukkoja, joissa olemme vahvoilla. Erikoiselintarvikkeet ja ratkaisukeskeisyys asiakkaan tarpeisiin ovat avainasioita. Kirkastimme yhdessä Mikan kanssa strategiaa, toiminta-ajatusta ja visiota. Kun keskittyy ydinosaamiseen, ja kaikki toiminnot nivoutuvat siihen, hyviä asioita tapahtuu. Uusi strategia aiheutti paljon konkreettista uudistamista joka osa-alueella.

Visio ja arvot

Visiota ei voi mielestäni erottaa arvoista. Itselleni on tärkeää eettisyys, tasapaino ja yleensäkin hyvinvointi. Tasapainoa kohti mennään, mutta elämään kuuluu kehitys ja ristiriidat, jotka toimivat ajureina kohti taas uutta tasapainopistettä. Haluamme tarjota hyvinvointia asiakkaille, johon kuuluvat terveelliset elintarvikkeet ja herkutkin, vältämme turhia lisäaineita. Ruoka on muutakin kuin energiatankkausta. Se on mielihyvän ja hyvinvoinnin lähde niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.    

Strategian toteutus ja toimenpiteet

Teimme uuden strategia heti aluksi, mietimme visiota ja “olemassaolomme oikeutusta”, joka poiki runsaasti lisäprojekteja. Uudistimme nettisivut ja esitteen, tarjouspohjan, tuotekehitysprosessia järjestelmällisemmäksi, pohdimme resurssiasioita, laatua, henkilöstöasioita, uudistimme pakkauksia ja palkkiojärjestelmää, tuotantoasioita jne. Lista on loputon, strategisen ajattelun on tuotettava konkreettisia toimintoja yritykselle, kaikki heijastuu kilpailuetuun ja siitä tehtäviin johtopäätöksiin ja toimenpiteisiin. Salahelinä kuluu konsulteille, mutta Mika paneutuu syvällisesti konkreettisiin asioihin.  

Tulokset:

Visuaalisuus

Strategia täytyy näkyä myös viestinnässä ja visuaalisuudessa. Uusimme nettisivut, esitteen, teimme useampia pakkausuudistuksia ja uuden yleisilmeen yritykselle.

Strategia ja myyntityö

Mika auttoi myös strategian mukaisessa uusasiakashankinnassa. Saimme uusia asiakkaita ja tuotekehitysprojekteja. Kun kilpailuetu on kirkkaana mielessä, asiakkaiden kohdentaminen on helpompaa.

Logistiikka

Itä-Suomi ja varsinkin Lieksa on “pussin perällä” ja logistiikkakulut ovat nousseet moninkertaisiksi viime vuosina. Pitkän etsimisen jälkeen saimme uuden edullisemman ratkaisun kuljetuksiin.

Tuotanto ja laatu

Tarkasteltiin tuotannon pullonkauloja ja asiakkuuksia tuotannon realistisesta näkökulmasta. Myös laatuasiat nousivat tapetille useasti, ja se onkin jatkuvaa kehittämistyötä.

Kustannukset ja tulostavoitteet

Kustannukset ovat nousseet rajusti viime vuosina. Katsoimme myös kustannuskohteita ja merkittäviä säästömahdollisuuksia, mm. Mikan kontaktien kautta.

Miten onnistuttiin

Lopputuloksena saatiin Lieksan puurojen uudet pakkaukset ja maustevoiden uudistunut asu. Uudet modernimmat nettisivut, uusia asiakkaita, laadun kehittämisohjelmia ja konkreettista arkipäivän johtamista loppuelon evääksi. Ylipäätään pysähtyminen ja päätöksenteon tukeminen ovat Mikan vahvuuksia konkreettisten toimenpide-ehdotuksen lisäksi. Mika sanoo, että loppujen lopuksi päätös on sinun. Niinhän se on.  

Lieksan Laatuherkut Oy

Yhteenveto

Mika ajattelee ja tekee

Mikasta on ollut paljon apua päätöksentekoon, sekä ihan konkreettiseen tekemiseen ja suunnitteluun. Lisäksi hänellä on paljon kontakteja, jotka ovat todellakin olleet tarpeen. Itse olen joskus huono kontaktoija, ja Mika on “kilauttanut kaverille”.  Osaajia Suomesta onneksi löytyy. Yksin ei tarvinnut pähkäillä loputtomiin tai tehdä hätäisiä päätöksiä. Yrittäjyys on nimenomaan päätöksentekoa - riskit huomioiden. Maailma on monimutkainen, asioita tapahtuu nopeasti, ja täytyy olla valmis joskus vaikeisiin päätöksiin ja ennen kaikkea jatkuvaan muutokseen.

 

Teijo Lyytinen, Toimitusjohtaja

Lieksan Laatuherkut Oy

ota yhteyttä

Kuinka voimme auttaa?

Ota yhteyttä lomakkeella tai varaa maksuton sparraus-palaveri

nimi
yritys
Sähköposti
Puhelin
Viesti

Kiitos! Viestisi on lähetetty

Oops! Something went wrong while submitting the form.
Contact image
evästeet
© inpack 2024
Mika Santanen
Hei!
Miten voin auttaa?
whatsapp
Ota yhteyttä
whatsapp
Aloita Whatsapp keskustelu
whatsapp